KOUahead -koulutus- ja uramessut 

Aika: 13.–15.1.2011
Paikka: KSAO liiketalous, Salpausselänkatu 57 Kouvola
Kouvolassa järjestetään 13.–15. tammikuuta 2011 ensimmäiset koulutus- ja uramessut teemalla
Yrittäjyys, luovuus ja innovatiivisuus. Messujen tavoitteena on herättää nuoret
näkemään tulevaisuus omalla kotiseudullaan.
Ohjelmassa on mm. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun esittelyt, muiden jatko-opintoja tarjoavien tahojen esittelyjä, ohjelmaa lavalla, musiikkia ja tutustumista yritysten ja järjestöjen näyttelyosastoihin. Messujen juontajana toimii torstaina näyttelijä Elina Knihtilä ja perjantaina Antero Mertaranta.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu kutsuu torstaina 13.1. messuile vieraaksi erityisesti Kymenlaakson lukioiden ja ammattioppilaitosten päättävien luokkien opiskelijoita. Kyseisenä päivänä KyAMKin omat opiskelijat kertovat korkeakouluopinnoista omalla tavallaan hauskasti ja värikkäästi asiaa unohtamatta.
Yhteisen auditoriokokoontumisen jälkeen jokainen voi valita tutustuttavakseen itseään kiinnostavat kaksi alaa tai koulutusohjelmaa ja päättää näin, millaiseksi messupäivän kokonaisuus muodostuu. KyAMK:n opiskelijat esittelevät kuudessa eri tilassa kaikkia alojamme: tekniikka, merenkulku ja logistiikka, liiketalous, kulttuuri, terveysala ja sosiaaliala. Jokainen voi siis valintansa mukaan tutustua tarkemmin kahteen alaan.
KyAMK järjestää messuille Kotka-Haminan seudulta ja Kouvolan seudulta bussikuljetuksen. Kannattaa sopia bussinkuljettajan kanssa, voiko päällysvaatteet jättää messujen ajaksi bussiin.
Ilmoittautuneiden määrät ja ajankohdat.
| Aamupäivä | |
| 9.00 | auditorio |
| 9.15–9.45 | tutustuminen yhteen valittuun KyAMK:n koulutusalaan (vaihtoehtoja 6 kpl) |
| 9.45-10.15 | muuta ohjelmaa lavalla / muilla standeillä |
| 10.15–10.45 | tutustuminen yhteen valittuun KyAMK:n koulutusalaan (vaihtoehtoja 6 kpl) |
| 10.45-11.30 | muuta ohjelmaa lavalla / muilla standeillä |
| 11.30 | bussi takaisin Kouvolan alueelle |
| Iltapäivä | |
| 12.30 | auditorio |
| 12.45-13.15 | tutustuminen yhteen valittuun KyAMK:n koulutusalaan (vaihtoehtoja 6 kpl) |
| 13.15-13.45 | muuta ohjelmaa lavalla/muilla standeillä |
| 13.45-14.15 | tutustuminen yhteen valittuun KyAMK:n koulutusalaan (vaihtoehtoja 6 kpl) |
| 14.15-15.00 | muuta ohjelmaa lavalla / muilla standeillä |
| 15.00 | bussi takaisin Kotkan-Haminan suuntaan |
Aikataulutus perustuu siihen, että opiskelijat ehtisivät ruokailla päivällä omassa oppilaitoksessaan.
Lisätietoa messuista
http://www.peruskoulut.fi/kouahead/
Messujuliste (pdf)
Muokattu: 3.5.2011 14:44