Hakeminen » Opiskelijahaastatteluja » Liiketalouden haastattelut » Maiju Pekkarinen
Pelikarhujen businessnainen
![]() |
Maiju Pekkarisen mielestä parasta opinnoissa on ollut uuden oppiminen ja vaativinta puolestaan ajan tasalla pysyminen. |
Maiju Pekkarinen opiskelee ensimmäistä vuotta liiketaloutta KyAMK:ssa Kotkan toimipisteessä. Ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen vuonna 2003 hän työskenteli vuoden Mainostyöt J. Ijäksellä ennen yo-merkonomiksi kouluttautumistaan Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa.
Maiju valitsi juuri liiketalouden koulutuksen, sillä hän oli kiinnostunut alasta päättäessään merkonomin opintonsa, ja suunnitteli jatkokoulutusta.
”Kauppaoppilaitoksessa olin asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelmassa. Nyt valintani suuntautumisvaihtoehdoksi oli Business Akatemia ja toisena markkinointi. Tahdoin nimenomaan tähän oppilaitokseen ja tälle paikkakunnalle, koska täällä voin pelata koripalloa hyvässä joukkueessa Kotkan Pelikarhuissa,” Maiju perustelee valintaansa.
Opiskelu on muuttunut lukioajoista muun muassa siten, että vastuu omien opintojen edistymisestä on jokaisella itsellään.
”Suurin muutos on ollut vapaus koulun käynnissä, sekä moduulitehtävät jotka tehdään ryhmätöinä melkein joka kurssin lopussa. Nautin tästä akateemisesta vapaudesta, se on hyvä juttu. Pitää vaan muistaa pitää huoli tehtävistä ja niiden palautuksista,” Maiju huomauttaa.
Parasta opinnoissa on ollut Maijun mielestä uuden oppiminen ja vaativinta puolestaan ajan tasalla pysyminen. Maiju on kuitenkin tyytyväinen valintaansa, sillä hän on viihtynyt erittäin hyvin nyykyisessä oppilaitoksessaan ja kotikaupungissaan.
“Tyypillinen päiväni näin kauden jälkeen on herätys aamulla kouluun, siellä vietetään siihen vaadittu aika, ja siitä matka takaisin kotiin. Loppupäivälle pitää aina kehitellä jotain urheiluun liittyvää, se piristää,” Maiju kertoo.
Liiketalouden opinnoista voi tehdä hyvinkin kansainväliset niin halutessaan.
“Koulussa on aina vaihto-oppilaita ja muutenkin monilla kursseilla asioita käsitellään kansainvälisesti. Itse olen miettinyt lähtöä vaihto-oppilaaksi, mutta voi olla että se jää tekemättä. Olisi mielenkiintoista suorittaa työharjoittelu jossain ulkomailla. Sen näkee sitten tulevaisuudessa kun se tulee ajankohtaiseksi,” Maiju kaavailee.
Maijulla on monipuolista kokemusta koulutustaan vastaavasta työstä.
“Olen työskennellyt Mainostyöt J.Ijäksellä monena kesänä ja ollut siellä myös harjoittelussa. Olen ollut työharjoittelussa myös urheiluliikkeessä ja lahjatavaraliikkeessä,” Maiju muistelee.
Maiju asuu yksin keskustan vuokra-asunnossaan, sillä hän pitää erittäin paljon omasta tilasta ja rauhasta. Leijonan osan hänen vapaa-ajastaan vie koripallon pelaaminen Kotkan Pelikarhuissa, varsinkin pelikauden aikana.
Tulevaisuudessa Maiju toivoisi löytävänsä hyvän työpaikan. Opiskelujen pariin hän ei usko enää palaavansa, mutta ei ole ehdoton kannassaan:
“Ei sitä kyllä ikinä tiedä, kuitenkin sitä löytää itsensä vielä opiskelemasta! Unelmatyöpaikkani olisi puolestaan sellainen, missä viihtyisin erittäin hyvin eikä yksikään päivä olisi samanlainen,” Maiju kuvailee.
Muokattu: 19.10.2011 16:01
