Kymenlaakson ammattikorkeakoulu - University of Applied Sciences

 
Etsi sivuilta
Youtube
HakeminenKevät2012

Hakeminen » Opiskelijahaastatteluja » Merenkulun ja logistiikan haastattelut » Kalle Alhola

Opiskelijahaastattelussa Kalle Alhola

Kalle Alhola, 27 vuotta, Kotka       
         
                     

Pohjakoulutus

Ylioppilas vuodelta 2000. Ennen Kotkaan saapumista vuonna 2004 väliin mahtui vuosi varusmiespalvelusta, vuosi Vaasassa opiskelemassa minulle ei parhaalla alalla, vuosi Kosovossa ja vajaa vuosi Keskon keskusvarastolla.

Kerro mitä opiskelet

Logistiikan koulutusohjelma ja siellä suuntautumisvaihtoehtona merikuljetukset ja satamaoperaatiot. Isona minusta tulee insinööri (AMK).

Miksi valitsit kyseisen koulutuksen?

Ala tuntui kiinnostavalta ja laajalta. Myöskin työskentely alan parissa ennen koulua potkaisi innostusta eteenpäin.

Kuinka suosittelet alaa nykyisille hakijoille? Entä kenelle suosittelisit alaa?

Logistiikka on kasvava ala ja alalle tarvitaan lisää osaajia. Yritykset ulkoistavat logistiikkansa nykyaikana ja sen takia uusia yrityksiä syntyy koko ajan. Ala sopii kaikille, niin miehille kuin naisillekin. Varsinkin sellaisille joilla on tunne halua hallita hallittua kaaosta.

Oliko hakemallesi alalle ennakkotehtäviä? Entä millaiset valintakokeet olivat? Miten valmistauduit näihin?

Ei ollut ennakkotehtäviä. Pääsykokeena oli tekniikan valtakunnallinen pääsykoe ja siihen valmistauduin kertaamalla vanhoja lukion peruja.

Kuinka olet viihtynyt opiskelupaikkakunnallasi? Oletko hyödyntänyt paikkakunnan tapahtumia tms. tarjontaa?

Kotka on ihan mukava opiskelukaupunki. Itse olen kotoisin Vantaalta joten Kotka on ideaali sijaintinsa puolesta. Mukavan pieni kokoinen omasta mielestäni mutta ei liian pieni ja lähellä pääkaupunkiseutua (vain 130 km päässä).

Oletko jo suorittanut työharjoittelusi? Minkälaisissa paikoissa?

Työharjoitteluni suoritin Keskon keskusvarastolla Vantaan Hakkilassa Lähetyksessä ja terminaalitoimistossa.

Millaista asioita olet oppinut omalta alaltasi? Mikä on ollut mielenkiintoisinta?


Olen oppinut logistiikan peruskäsitteistöä sekä perehtynyt kansainvälisiin kuljetuksiin ja siihen liittyviin asioihin. Oman alan opinnot ovat yleisesti olleet kaikki mielenkiintoisia ja harmitta kun ei kerkeä käymään niitä enempää.

Mikä opiskelussa mielestäsi on ollut parasta?

Opiskelussa parasta on ollut opiskelijoiden yhteishenki. Omalla luokallani on ollut hyvä yhteishenki ja lisäksi olen toiminut kaikki neljä vuotta aktiivisesti mukana opiskelijayhdistystoiminnassa. Yhdistystoiminnassa olen päässyt mukaan tuturointiin, tutustunut todella paljon uusiin ihmisiin. Mainittakoon mm. olin viime vuonna Opiskelijakuntamme Klaanin hallituksessa sekä oman koulutusalajarjestöni opiskelijayhditys Meteli ry:n puheenjohtaja.

Entä vaativinta?

Vaativinta on ollut sijoittaa yhdistystoiminta opiskelun ohelle, mutta onneksi opintosuunnitelman on saanut tehtyä niin joustavaksi että ei ole tullut ongelmia.

Onko opiskelusi kansainvälistä? Oletko ollut mukana opiskelijavaihdossa?

En ole ollut vaihdossa.

Millaiset ovat tulevaisuuden suunnitelmasi, suuntaatko jatko-opintoihin tai onko sinulla työpaikka jo valmiina?

Jatko-opinnot kiinnostavat, mutta tällä hetkellä työelämään meneminen houkuttaa sen verran paljon, että parempi mennä sinne ainakin niin pitkäksi aikaa että voi hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon.

Millaisissa työtehtävissä haluaisit tulevaisuudessa työskennellä?

Satamatoiminnot eri osa alueineen ja kansainväliset kuljetukset kiinnostavat.

Millaiset ovat alasi työnäkymät?

Logistiikan työnäkymät Suomessa ovat hyvät. Kymenlaakson alueella tapahtuneet muutokset ovat ehkä heijastuneet tämän hetkisiin näkymiin Kotkan lähialueilla, mutta tulevaisuus on valoisa. Varsinkin Pääkaupunkiseudun alueella syntyy logistiikka yrityksiä ja terminaaleja lisää koko ajan. Vuosaaren satama aloittaa toiminnan vuoden lopussa. Eli töitä piisaa varmasti.

Haastattelu 20.3.2008

Muokattu: 20.10.2011 11:07

Kirjaudu intraan

Auditoitu korkeakoulu