Hakeminen » Opiskelijahaastatteluja » Muotoilun ja median haastattelut » Anne Saario
Opiskelijahaastattelussa Anne Saario
Määrätietoinen medianomi
![]() |
Anne Saario |
|
Anne-Maria Saario on tuore medianomi. Hän valmistui kesäkuussa 2010, opiskeltuaan graafista suunnittelua KyAMK:n viestinnän koulutusohjelmassa. Lukiosta viestinnän alalle ponnistaneen Annen ei alavalintaa tarvinnut juuri miettiä.
- Valitsin kyseisen koulutuksen, koska se oli minulle kaikkein luontevin vaihtoehto. Olen aina ollut visuaalisesti ja kielellisesti lahjakas, ja tuntui mielenkiintoiselta hankkia alalta myös koulutus pohjaksi.
Hän suosittelee alaa kaltaisilleen, taiteellisesti ja kielellisesti lahjakkaille sekä sosiaalisesti avoimille ihmisille. Myös sopeutumiskykyä tarvitaan.
- Medianomin työ on usein luovaa ja moniulotteista, eikä työpaikalla löydä tunteja kellokorttiin. Joskus päivät ovat pidempiä ja työolosuhteet heikompia, mutta kova yritys palkitaan, ja itselle sopiva työpaikka löytyy lopulta varmasti. Media-ala on myös erittäin monipuolinen, joten se antaa haasteita jo pitkäänkin alalla työskennelleille. Kun valmistuu medianomiksi, sillä ei ole väliä, onko koulussa lukenut graafista suunnittelua vai yhteisöviestintää. Osaamisella on kysyntää, ei kurssiarvosanoilla, Anne huomauttaa.
Oppiprojekteista eväät työelämään
KyAMK:ssa panostetaan käytännönläheiseen opiskeluun, ja valtaosa eri alojen opinnoista sisältää yritysyhteistyössä tehtäviä projektitehtäviä. Anne osallistui opiskeluaikanaan kahteen lehtiprojektiin, joissa hän toimi Innoste-lehden AD:na (=art director). Projektit antoivat hänelle arvokasta kokemusta lehdentekoprosessista sekä työskentelystä osana monialaista tiimiä.
- Opin lehden tekemisen alusta loppuun työtiimissä. Opin ottamaan vastaan lehden teon mukanaan tuomat haasteet ja koin myös onnistumisen riemua, kun lehti lopulta tuli painosta. Lehden taitto ja painoonvienti antoivat minulle erittäin hyödyllistä tietoa painotekniikasta.
Työharjoittelunsa Anne suoritti kahdessa eri paikassa, Suomessa sekä ulkomailla. Työtehtävät olivat vaihtelevia.
- Osan työharjoittelustani suoritin Medi-IT Oy:llä Kotkassa, jossa tein yritysgrafiikkaa. Toisen osan harjoittelusta suoritin Espanjassa, Suomen Madridin-instituutissa, jossa tein pääosin graafista suunnittelua painomateriaaleihin ja verkkoon.
Hienointa opiskelussa on Annen mielestä ollut työn ja tekemisen mielekkyys. Toki kaikella työllä on omat vaatimuksensa.
- Opiskelussa on parasta, että tykkää siitä, mitä tekee. Vaativinta on puolestaan ymmärtää alan haasteet ja se, mitä alalla tapahtuu juuri nyt – mistä puhutaan ja minkälaista tekniikkaa käytetään. Lisäksi on tärkeää tarkkailla alaa kokonaisvaltaisesti myös kansainvälisestä näkökulmasta, hän muistuttaa.
KyAMK - aktiivinen aktori yrityselämän pyörteissä
Annen suoritti opintonsa KyAMK:n Kasarminmäen kampuksella, Kouvolassa. Opinahjo ja historiallinen miljöö saavat kehuja niin tunnelmastaan kuin hyvistä yhteyksistäänkin.
- Kasarminmäen kampusalue on kaunis ja kaikki palvelut ovat lähellä. Kouvola on paikkakuntana hyvin pieni ja rauhallinen, mutta sieltä löytää tarvitsemansa. Lisäksi kulkuyhteydet muualle ovat hyvät, muotoilee Anne.
Vaikka toimiva oppimisympäristö ja suoritetut opinnot ovat hyvä ponnahduslauta tulevaan, vaatii ala myös omaa aktiivisuutta. Anne suhtautuu asiaan optimistisesti.
- KyAMK oli erittäin mieluisa opiskeluympäristö, jossa ohjaajat, opettajat sekä opiskelijakaverit olivat mukavan rentoa ja asiansa osaavaa porukkaa. KyAMK:ssa saa hyvät lähtökohdat ja perustiedot valitsemaltaan alalta. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Opiskelijan on itse oltava aktiivinen ja otettava omatoimisesti selvää alan uusista tuulahduksista sekä siitä, mitä työelämässä todella vaaditaan, hän korostaa.
Hyvä keino aloittaa omatoiminen ja aktiivinen tiedonhankinta jo opiskeluaikana on esimerkiksi KyAMK:ssa käynnissä oleva Kohtauspaikka-mentorointiprojekti. Mentorointi tarkoittaa opiskelijan ja työelämässä vaikuttavan ohjaajan eli mentorin välistä vuorovaikutusta, asiantuntijuuden ja ammatillisten näkemysten vaihtamista sekä oppimista ja keskustelua luottamuksellisessa suhteessa.
- Kannatan KyAMK:n mentorointiprojektia siksi, että opiskelija saa ajankohtaista tietoa alastaan ja ymmärtää myös sen, että työelämässä esimerkiksi työtahti voi olla kymmenkertainen koulun työtahtiin verrattuna. Kilpailu alalla on kovaa, ja jos haluaa pärjätä, pelkkä koulunpenkki ei siihen riitä, Anne toteaa ja jatkaa:
- Siksi onkin hienoa, että KyAMK tukee opiskelijoita kannustamalla heitä myös työharjoitteluun. Koulutus on kuitenkin hyvä olla.
Anne sanoo itse oppineensa paljon jo koulussa, mutta on mielestään saanut vielä enemmän oppeja juuri työharjoittelussa. Todellisessa työympäristössä hankittu tietotaito on ensiarvoisen tärkeätä etenkin aloilla, joilla työtä tehdään suurelle yleisölle.
- Mielenkiintoisinta media-alalla on ymmärtää edes hivenen sitä, miten suuri vaikutus medialla on yleisöön, ja millä tavoin yleisöön voi vaikuttaa esimerkiksi mielikuvamainonnalla, hän pohtii.
Opintieltä uraputkeen
KyAMK:sta valmistuneet työllistyvät useiden tutkimusten mukaan valtakunnan keskitasoa paremmin. Myös Anne lukeutuu työllistyneiden joukkoon. Työpaikka irtosi jo opintojen loppumetreillä, ja edessä oli muutto pääkaupunkiseudulle.
- Työskentelen tällä hetkellä graafikkoharjoittelijana mediatoimisto Frantic Oy:llä, jossa teen graafista suunnittelua verkkoympäristöön. Suunnittelen mm. kuvia ja bannereita internet-sivuille. Sain paikan juuri ennen valmistumistani KyAMK:sta. Haastattelu oli ensimmäinen, jossa kävin, Anne kertaa.
Vaikka siirtyminen opintieltä työelämään on vasta takana ja ura media-alalla aluillaan, katsoo määrätietoinen medianomi jo rohkeasti kohti tulevaisuutta. Kilpailu alalla on kovaa, mutta se ei tunnu Annea huolettavan, pikemminkin päinvastoin.
- Tarkoituksenani on saada vakituinen työpaikka, jonka jälkeen aion jatkaa opintojani yliopistossa työn ohella. En ole vielä päättänyt, mitä haluan opiskella, mutta joka tapauksessa jotain media-alan saralta, hän paljastaa ja jatkaa:
- Työnäkymät alalla ovat hyvät, jos on hyvä siinä, mitä tekee. Kilpailua riittää, mutta pieni kilpailuhenki on vain hyvä asia!, Anne vinkkaa.
Haastattelu 24.6.2010
Muokattu: 20.10.2011 16:03
