Hakeminen » Opiskelijahaastatteluja » Terveysalan haastattelut » Jari Kainulainen
Opiskelijahaastattelussa Jari Kainulainen
|
|
Jari Kainulainen, 24-vuotias lahtelalainen, joka asuu Kouvolassa ja käy koulua Kotkassa. |
|
Hoitotyön koulutusohjelmassa sairaanhoitajaksi opiskeleva Jari Kainulainen, 24, vaihtoi kulttuurialan opinnot sosiaali- ja terveysalan koulutukseen.
Ala vaihtui, sillä työskentely ihmisten parissa kiehtoi ja toisten auttaminen tuntui luontaisesti omalta. Myös alan hyvät työnäkymät vaikuttivat päätökseen. Jari kehuu löytäneensä kutsumusammattinsa.
– Ala on mielenkiintoinen ihan itsensä kehittämisen kannalta, ja jo opintojen alkutaival on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti. Ihmiset ovat tässä työssä se, joka tekee työstä mielenkiintoisen.
Sosiaali- ja terveysala työllistää hyvin ja työvoiman tarve kasvaa jatkuvasti. Perinteisesti naisvaltainen ala kaipaa yhä enemmän myös tavallisia ja sosiaalisesti aktiivisia suomalaisia miehiä. Tilanne tarjoaakin heille oivan tilaisuuden suuntautua uusille ammattialoille!
Miesten rooli sosiaali- ja terveysalalla on tärkeää kahdesta syystä. Toisaalta alan asiakastyö tarvitsee “miesten mallia”, ja toisaalta alan asiakuntakin edustaa molempia sukupuolia. Tasapuolinen sukupuolijakauma myös alan ammattilaisten keskuudessa on kaikkien etu.
Jari suosittelee alaa erityisesti sosiaalisille ja sympaattisille persoonille, joilla on tilannetajua. Ujouskaan ei ole este ryhtyä sosiaali- ja terveysalalle.
– Ala vaatii auttamisen halua ja luonnetta. Täytyy olla tietyllä tapaa huomaavainen, mutta ei kuitenkaan liian kiltti. Potilas ei kaipaa voivottelua, myötätuntoa kylläkin. Rohkeutta oppii työn kautta, joten ujouskaan ei tällä alalla ole rajoite.
Alan naisvaltaisuus on Jarin mielestä vanhaa perua, sillä alan työtehtävät jakautuvat nykyään varsin tasapuolisesti. Miehistä on alalla pulaa, joten vientiä riittää. Töiden saanti riippuu pitkälti omasta aktiivisuudesta.
– Kyllähän alan naisvaltaisuuden huomaa, mutta ei jakautuneisuus
ole haitannut. En ole kokenut myöskään sukupuolisyrjintää, pikemminkin päinvastoin. Mieshoitajat on otettu kaikkialla ilolla vastaan. Monet etenkin vanhemmista rouvasihmisistä ovat vain onnessaan, kun alalle saadaan nuoria miehiä, Jari naurahtaa
pilke silmäkulmassa.
Paras palaute hyvin tehdystä työstä on miehen mukaan tyytyväinen asiakas.
– Tärkeintä tässä työssä on toisten auttaminen, ja hienointa on se, kun todella pystyy siihen ja potilaasta näkee sekä kuulee kiitollisuuden, Jari kiittelee.
Haastattelu 26.4.2010
Muokattu: 19.10.2011 15:46
