Hakeminen » Opiskelijahaastatteluja » Terveysalan haastattelut » Terhi Rokkanen
Opiskelijahaastattelussa Terhi Rokkanen
|
|
Terhi Rokkanen, 51, Kotka |
|
Pohjakoulutus
Koulutus: lukio ja Helsingin sihteeriopiston liikelinja sekä koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto. Työkokemusta on noin 30 vuoden aikana ehtinyt karttua kiitettävästi, esimerkiksi koulutus- ja myyntisihteerinä, mikrotukihenkilönä, kauppiaana, alakoulun opettajana ja viimeksi tupakkavalistajana.
Kerro mitä opiskelet
Opiskelen hoitotyön koulutusohjelmassa, sairaanhoitajan (AMK) tutkintoa. Valmistun luultavasti vuonna 2012.
Miksi valitsit kyseisen koulutuksen?
Tein kolme vuotta ehkäisevää päihdetyötä nuorten parissa, ja minusta tuntui koko ajan siltä, etten tiedä ihmiseen haitallisesti vaikuttavien aineiden vaikutuksista tarpeeksi. Samalla saan ammatin, jossa työt eivät aivan lähiaikoina tule loppumaan. Lisäksi ammattitutkinto antaa pätevyyden, jolla voin halutessani työskennellä myös muissa EU-maissa.
Kuinka suosittelet alaa nykyisille hakijoille? Entä kenelle suosittelisit alaa?
Suosittelen alaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisestä ja ihmisistä eli biologiasta ja muista luonnontieteellisistä aineista. Alalle tulijan täytyy olla vastuuntuntoinen ja myös sopivasti sosiaalinen, jotta uskaltaa olla lähellä toista ihmistä.
Kuinka olet viihtynyt opiskelupaikkakunnallasi? Oletko hyödyntänyt paikkakunnan tapahtumia tms. tarjontaa?
Viihdyn niin hyvin, että muutin helmikuussa Kouvolasta Kotkaan. Opiskelijaedullisia leffailtoja ehdin hyödyntää jo Kouvolassa, mutta nyt tulee käytyä ehkä vielä teatterissakin tai muissa sopivissa tapahtumissa. Muuten tuo niin sanottu opiskelijaelämä ei enää vedä puoleensa, sillä se tuli jo nuorena koettua perinpohjin pääkaupunkiseudulla.
Oletko jo suorittanut työharjoittelusi? Minkälaisissa paikoissa?
Työharjoittelu on edessä vasta ensi kuussa, Karhulan sairaalassa osastolla neljä. Odotan innolla sen alkamista, kun toistaiseksi olemme saaneet harjoitella vain opiskelukumppaneilla. Olin kyllä syksyllä pari päivää H1N1-rokotusasemalla Kouvolassa, jolloin sain hyvän lähituntuman tähän työhön.
Oletko ollut koulun kautta mukana projekteissa? Millaisissa? Millaisia asioita opit?
Tällä hetkellä olen mukana Älykop-hankkeen KopTeri-osaprojektissa, jossa pyrimme kehittämään puukuitupohjaisia älytuotteita terveyden- ja sairaanhoidon käyttöön. Liityin suojaväline-ryhmään lokakuussa 2009. Yhteensä ryhmässä on kahdeksan opiskelijaa, joista yksi suorittaa samalla opinnäytetyötään. Terveydenhoitoalan opiskelijoiden lisäksi mukana on muotoilun sekä liiketalouden taloushallinnon opiskelijoita. Markkinoinnin asiantuntijat ovat vielä haussa.
Mitä kaikkea olet projektissa tehnyt ja mitä asioita olet oppinut?
Me terveydenhoitoalan opiskelijat tuomme projektiin näkemyksiä hoitoalalta. Olemme vieneet tutkimuksemme ja hankkeemme sairaaloihin ja tehneet erilaisia selvityksiä sekä kyselyitä muun muassa sairaalajätteen kulkureittiin liittyen. Lisäksi olemme pyytäneet eri osastoja sairaaloista yhteistyökumppaneiksi ja kartoittaneet, mikä sairaanhoidon työntekijöiden mielestä toimii, mikä ei toimi ja keränneet heiltä kehitysideoita. Työtä on tehty sekä Kotkassa että Kouvolassa.
Projektissa olen oppinut, kuinka terveydenhuolto toimii, kuinka tuotetta myydään ja millaiset ovat hallinto- ja organisaatiokulttuurit terveydenhoitoalalla. Moniammatillisessa ryhmässä oppii ryhmätyö- ja neuvottelutaitojen lisäksi ajattelemaan asioita muistakin näkökulmista kuin omalta ammattialaltaan.
Projektissa työskennellessä löytää myös uusia kiinnostuksen kohteita omalta ammattialaltaan sekä huomaa sen, kuinka arvokkaita ne omat opitut asiat voivat toisten työlle olla.
Älykop-hankkeen myötä pyrin mukaan myös yrittäjyyttä kehittävään moniammatilliseen hankeryhmään, LCCE-yrittäjyysprosessiin, jossa on mahdollisuus tehdä KopTerin tuotteista liiketoimintaa. Tältä hankkeelta odotankin oman tulevaisuuteni suhteen paljon: tavoitteenani on valmistumisen jälkeen ryhtyä yrittäjäksi.
Mikä sai sinut lähtemään mukaan projektiin?
Olen herkästi innostuva tyyppi ja minulla on halu yhdistää opintoni reaalityömaailmaan. KopTeri-hanke tuntui sellaiselta ympäristöltä, jossa on mahdollisuus syventyä tiettyihin ammatillisiin osa-alueisiin, sellaisiin, joihin opinnoissa ei muuten välttämättä syvennyttäisi. Lisäksi kotimaisen puukuitutuotteen ja sairaalamaailman yhdistäminen kiinnosti, sillä tunnen lukkarirakkautta suomalaista metsäteollisuutta kohtaan.
Kuinka suosittelisit projektityöskentelyä muille?
Projekteista saa lisää motivaatiota opiskeluun, oppii ymmärtämään elämää ja saa uusia näkökulmia. Ennen kaikkea niissä on mahdollisuus verkostoitua.
Millaista asioita olet perusopinnoissasi oppinut omalta alaltasi? Mikä on ollut mielenkiintoisinta?
Onneksi olemme lähteneet liikkeelle aivan perusasioista, kun hoitoalan tuntemus tähän asti on ollut lähinnä hoidon vastaanottamista. On ollut mukava huomata, että pystyn hyödyntämään opiskeluissa monia asioita, kuten ravitsemukseen tai kuntoutukseen liittyviä tietojani, joita olen jo aikaisemmissa työtehtävissäni sivunnut. Mielenkiintoisinta on kuitenkin ollut sen ymmärtäminen, miten hieno mekanismi ihminen elintoimintoineen on, ja miten sitä pystyy auttamaan ja korjaamaankin jonkin verran.
Mikä opiskelussa mielestäsi on ollut parasta?
Uusien asioiden oppiminen on aina mielenkiintoista ja se avaa uusia näköaloja. Aiemmin mainitsemani aikaisemmin opitun yhdistäminen uuteen tietoon antaa myös intoa opiskeluun, puhumattakaan mahtavasta opiskeluryhmästämme ja sen antamasta tuesta.
Entä vaativinta?
Vaativinta on ollut opiskeluissa kuten aina itsekurin säilyttäminen: aineistojen lukemiseen ja tehtävien tekoon on vain löydyttävä jostain aikaa riittävästi etukäteen.
Onko sinulla harrastuksia? Miten harrastusten ja koulunkäynnin yhdistäminen on onnistunut?
Itse en harrasta urheilua vaan ennemminkin omaehtoista kuntoilua: lenkkeilen koiran kanssa ja käyn uimassa, ilman koiraa. Lisäksi osallistun vapaaehtoiseen järjestötoimintaan Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Nämä harrastukset ja koulunkäynti lomittuvat hyvin, kun opinnot ovat päivällä ja muut riennot illalla.
Onko opiskeluympäristö suhtautunut kannustavasti harrastuksiisi?
Eivät ole asiasta juuri alkuorientaatiojakson jälkeen kyselleet.
Oletko voinut hyödyntää opintojasi harrastuksessasi?
Kyllä opituista asioista löytyy lisäymmärrystä esimerkiksi järjestötoiminnan sisältöihin, kun vaikkapa miettii, kuinka laajasti muun muassa MLL:n säätiöt toteuttavat sairaiden tai vammaisten lasten tutkimusta ja kuntoutusta.
Onko opiskelusi kansainvälistä? Oletko ollut mukana opiskelijavaihdossa? Jos, missä maassa olit, kuinka kauan ja millaisia kokemuksia vaihdosta jäi?
Muutosturvaopiskelijana en voi valitettavasti lähteä ulkomaille vaihtoon, mutta suunnitelmissani on työskennellä valmistuttuani ulkomaillakin.
Millaiset ovat tulevaisuuden suunnitelmasi:
• Suuntaatko jatko-opintoihin tai onko sinulla työpaikka jo valmiina?
Opiskelu tuntuu kyllä nyt niin mielenkiintoiselta, että voisin kuvitella jatkavani ylempään korkeakoulututkintoon saman tien, mutta vaatimukset kai edellyttävät jonkin aikaa työntekoakin tässä välissä. Työpaikkaa ei ole vielä valmiina, mutta aina sellainen on löytynyt.
• Millaisissa työtehtävissä haluaisit tulevaisuudessa työskennellä?
Opiskeluja aloittaessani ajattelin suuntautuvani vanhustenhoitoon, mutta pidän edelleen kaikki ovet avoimina. Yrittäjyyskuvio voi myös toteutua, ja asiantuntija- tai projektitehtävät järjestöissä toki kiinnostavat.
• Millaiset ovat alasi työnäkymät?
Työnäkymät ovat erinomaiset, kunhan vain suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle. Yrittäjyyspolku on varteenotettava vaihtoehto myös sairaanhoitoalalla!
Haastattelu 16.2.2010
Muokattu: 19.10.2011 15:48
