Hakeminen » Uratarinoita » Kalle Alhola
Opintieltä urapolulle
Kalle Alhola
Opiskelija-aktiivista logistiikan ammattilaiseksi
- Logistiikan alalle syntyy uusia työpaikkoja sen mukaan, miten Suomen ja yleinen maailmantalous elpyy. Tosin logistiikkaa tarvitaan yrityksissä aina, joten uskon, että töitä löytyy tältä alalta, kuvailee Kalle Alhola.
Alhola valmistui insinööriksi KyAMK:sta keväällä 2009. Hän opiskeli logistiikan koulutusohjelmassa merikuljetusten ja satamaoperaatioiden suuntautumisvaihtoehdossa. Tätä nykyä suuntautuminen kulkee kansainvälisten kuljetusten nimikkeellä.
Logistiikka oli Alholalle helppo alavalinta ja mieluisa opiskelupaikkakin löytyi vaivatta.
- Ala tuntui kiinnostavalta hakuhetkellä ja on sitä edelleen. Logistiikka itsessään on erittäin laaja ja teoreettinen käsite ja KyAMK tuntui tarjoavan kattavat perustiedot alalla toimimiseksi. Lisäksi KyAMK:ssa pystyi hyvin suuntautumaan yhdelle logistiikan osa-alueelle, Alhola muistelee.
Yhteistyö ja oma aktiivisuus opintojen kulmakivinä
Opiskeluaikojen parhaat muistot Alhola liittää opiskeluryhmänsä hyvään yhteishenkeen. Opinnot etenivät verkkaisesti kun haasteet kohdattiin yhteistuumin.
- Kävimme yhdessä läpi paljon asioita, olivat ne sitten harjoituksia tai muita koulutehtäviä. Koulutuksen kuului haastavia kursseja haastavine tehtävineen, ja tällöin hyvä yhteistyö auttoi etenemään paremmin, mies kehuu.
Alhola oli koko opiskeluaikansa aktiivisesti mukana myös opiskelijayhdistyksen toiminnassa. Hän pitää toimintaa tärkeänä osana opiskelijaelämäänsä, ja uskoo aktiivisuuden kantavan hedelmää vielä pitkään opiskeluajan jälkeenkin.
- Toiminta oli erittäin avartavaa ja hauskaa. Siinä pääsi luomaan hyviä kontakteja toivottavasti koko loppuelämäksi, opettelemaan tehokkaita kokouskäytäntöjä ja keskustelemaan opiskeluun vaikuttavista asioista koulun päättävien elimien kanssa eli toimimaan opiskelijoiden äänitorvena, Alhola kuvailee.
Hän peräänkuuluttaa omatoimisuutta myös omien opintojen suunnitteluun.
- Kannattaa olla erittäin aktiivinen kurssitarjonnan osalta ja kysellä, mitkä kurssit olisivat parhaita oman kiinnostuksen kannalta.
Työn alla projektitehtävät, mielessä paluu opintojen pariin
Tällä hetkellä Alhola työskentelee Rautakesko Oy:ssä operatiivisen logistiikan ohjaajana. Lisäksi hän on mukana Rautakeskon liiketoimintaa ja toiminnanohjausjärjestelmää kehittävässä projektissa nimikkeellä Local Solution Developer. Alhola vastaa keskitetyn logistiikan kehittämisestä Suomessa ja käynnissä oleva projekti työllistääkin hänet täyspäiväisesti.
- Yksikkönä Operatiivinen logistiikka vastaa Rautakeskon päivittäisen tavaravirran ohjaamisesta ja toimii linkkinä Rautakeskon tavarayksiköiden sekä logististen yhteistyökumppanien välillä. Local Solution Developer vastaa oman vastuualueensa kehittämisestä yhteistyössä muiden projektihenkilöiden kanssa, hän selventää.
Alholan tulevaisuus näyttää töiden osalta valoista, joskin hän voisi harkita myös paluuta koulun penkille. Tärkeintä on kehittää itseään edelleen.
- Ylempi AMK -tutkinto kiinnostaa. Lisäksi toivon, että voisin tulevaisuudessakin jatkaa työtehtävissä, missä osana on kehittävä työ sekä projektityöskentely, mies tuumii.
Haastattelu: 17.8.2010
Muokattu: 12.10.2010 13:17