Kymenlaakson ammattikorkeakoulu - University of Applied Sciences

 
Etsi sivuilta
Youtube
Meri

KyAMK » Toimialat ja osaamisalat » Tekniikka ja liikenne » Merenkulku ja logistiikka

Tervetuloa merenkulun ja logistiikan osaamisalalle!

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun merenkulun ja logistiikan osaamisala on merenkulkuun ja kuljetusosaamiseen erikoistunut koko valtakuntaa palveleva yksikkö. Osaamisalan vahvuudet yhdistyvät merenkulun ja satamatoimintojen logistiikan alueilla. Vahvuutemme ovat myös vankka meriympäristönsuojelun asiantuntemus sekä turvallisuuteen ja alusten käyttötekniikkaan liittyvä osaaminen. Tätä pääomaa hyödynnämme niin omassa opetuksessa, kuin alueellisessa ja kansainvälisessä hanketoiminnassa. Toimintamme pohjautuu perinteisiin ja kokemukseen, mutta toimintaympäristömme ovat tässä päivässä ja haasteemme huomisessa.

Merenkulun koulutus on koko pitkän historiansa ajan elänyt suomalaisen yhteiskunnan mukana sekä hyvät että huonot ajat ja ollut näin myös vaikuttamassa yhteiskunnan taloudelliseen ja henkiseen kehittymiseen teollisuus- ja sivistysvaltioksi. 1800-luvun alussa aloitettu merenkulun opetus on vanhin ammatillinen koulutusmuoto Suomessa. Ensimmäinen suomenkielinen merikoulu perustettiin Viipuriin 1868. Wiipurin merikoulu siirrettiin 1939 sodan vuoksi Kotkaan, missä merenkulun opetusta on annettu siitä lähtien.

Vaikka laivamme on pieni, meillä on hyvä ja innokas miehistö sekä hyvät opiskelijat. Toteutamme perustehtäväämme kouluttamalla merikapteeneita, merenkulkualan insinöörejä,  venealan insinöörejä , logistiikan insinöörejä ja logistiikan tradenomeja niin suomalaisen kuin kansainvälisen elinkeinoelämän tarpeisiin.  Saumaton yhteistyö Kymenlaakson ammattikorkeakoulun toimialojen ja muiden korkeakoulujen kanssa on synergiaa parhaimmillaan. Integroituminen tutkimukseen päivittää jatkuvasti osaamistamme.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on hyvä valinta opiskeluun. Merenkulku ja logistiikka antaa hyvät valmiudet kehittyä vahvaksi liikennealan osaajaksi. Työtehtävät voivat avautua laivan komentosillalta tai konehuoneesta tai logistiikka – alan monipuolisesta teknisestä tai kaupallisesta tehtäväkentästä, koulutussuunnasta riippuen. Opiskella voit aina ylempään ammattikorkeakoulututkintoon asti. Oppiminen ja kehittyminen on elinikäistä – myös työelämässä!


Tälle sivulle pääset kätevästi osoitteella www.kyamk.fi/meri.

 

Muokattu: 9.8.2011 13:45
Merenkulun ja logistiikan osaamisala
Read this page in English Maritime and Logistics

Kirjaudu intraan

Auditoitu korkeakoulu