Palvelut » Kansainväliset palvelut
Kansainväliset palvelut
Kansainvälinen toiminta on vakiintunut osaksi opiskelua Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Opiskelijavaihtoon tai työharjoitteluun ulkomaille lähtee opintojensa aikana noin 15 % opiskelijoista.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälistyminen liittyy korkeakoulun strategisiin tavoitteisiin ja koulutuksen korkeaan laatuun. Sen tavoitteena on taata koulutusohjelmien ja opetusmenetelmien korkea kansainvälinen taso mm. edistämällä sekä opiskelijoiden että opettajien osallistumista kansainväliseen toimintaan ja vastaanottamalla ulkomaalaisia opiskelijoita ja opettajia oman opetuksemme piiriin.
Kansainvälinen toiminta toteutuu koulutuksen, tutkimuksen, työelämän ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyönä. Keskeisiä kansainvälisen toiminnan muotoja ovat henkilövaihdot, vieraskielinen opetus, kotikansainvälistyminen ja kansainväliset koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeet.
Osa opetuksestamme tapahtuu englannin kielellä, mikä mahdollistaa ulkomaalaisten osallistumisen opetukseemme sekä antaa suomalaisille opiskelijoille mahdollisuuden kehittää omia kieli-, kulttuuri- ja kommunikointitaitojaan.
Päämäärämme on valmistaa opiskelijoitamme kansainvälisiin tehtäviin, joissa tarvitaan ammatillista osaamista, kielitaitoa ja avointa suhtautumista vieraisiin kulttuureihin.
Kansainvälisten asiain toimisto
Ajankohtaista
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Mikkelin ammattikorkeakoulu yhdistivät kansainvälisten asiain toimistonsa vuoden 2010 alusta. Henrik Luikko KV-päälliköksi, lue tiedote asiasta
KyAMK-MAMK Go Abroad ensimmäinen yhteinen tiedote (linkki TWeb)
"Dream Destination" kyselyn tulokset
Tälle sivulle pääset nopeimmin lyhytosoitteella www.kyamk.fi/kv.
Muokattu: 20.10.2011 11:50
Kansainväliset palvelut
Read this page in English International Affairs